life without badminton...

Suomeksi alempana.

Autumn's wedding crew

Last summer during summer training I got myself injured. I trained over the line and when I should have stopped I didn't. It has been always hard for me not to compare myself to others. I'm saying to myself really often that just believe and do own stuff. But it is still so hard to listen myself. (What if I cheat myself?)

So, I hurt my back. First I thought that it's going to be fine with some muscle treatment and rest. I didn't stop training badminton at any point, I just did easier what I could. The result... After every training I was lying on the ground because my back was acing continuously. It took two months from me to go to see a doctor. Not sure if I would have gone there even then but my coach already insisted. The doctor put me to MRI scan and the scan showed a small spinal disc herniation (not even sure if this is the right name for it) and I got six weeks with rehabilitation training and physiotherapy. 

During the six weeks I trained some net stroke technical on court and I was sure that I could make this. Well, I even went back on court after the six weeks and was so happy to move on court and get my heartbeat up again. It didn't last for long. I got so tired even I thought I started easy. Also my hips were really stiff and acing and I couldn't stretch then open. So I took easier again. On one lovely Wednesday morning I turned my side in bed and the pain was terrible. I knew that now it was bad because the pain went all the way to my toes. 

So I went to see the doctor again. And the terrible autumn started from there. I wasn't hungry. I couldn't sleep because of the pain. I didn't want to do much. I forgot many things and details from those few worst weeks. I walked a lot because it took the pain away for a while and I could sleep a bit. I started new rehabilitation with new moves. Every day. And that was the best time of the day. 

The bright sight? I know I want to be back on badminton court. I want to feel the feeling of winning. I want to feel the feeling of safe muscle pain. I want to be back in shape. Life without badminton is boring. It's empty. Something is missing. 

I also know that there is a lot else what you can do when you are not training. I dare to even dream what I really want to do when I get enough of training. But right now I still have a change to train. And play. So I will do it as long as I want. The best thing is that in this country, lovely Finland, we have the freedom to do what ever we want. And everything after today's "what ever" can wait. There will be time when I study to have the next profession I want. There will be time when I work full time. There will be a lot of different times but until I'm done with my own badminton career the other times can wait. 

And there are millions of thoughts I would like to tell you from this time but let's use some pictures (scroll down). Even though life without badminton for me is empty at the moment there is so much more in life than badminton. 

ps. I have the greatest family, friends, coaches, workmates from cafeteria and customers.

______________________________________

Viime kesänä, ihan siitä alusta, onnistuin loukkaamaan selkäni. Oli treeni, kun tiesin että olisi pitänyt lopettaa, mutta en lopettanut. Överiksi meni jälleen kerran. Minulla on ollut aina vaikeaa olla vertaamatta itseäni muihin. Tälläkin kertaa olin sitä mieltä, että pitää jaksaa jos muutkin jaksavat. Hoen usein itselleni, että pitää vain uskoa ja tehdä itselleen oikealla tavalla, mutta silti on todella vaikeaa kuunnella itseään. (Mitä jos huijaan itseäni, enkä oikeasti ole niin väsynyt?)

Joten, selkä hajosi. Oireet olivat tuttuja, joten ajattelin että ne menevät pois hyvällä lihashuollolla ja levolla. En lopettanut sulkapallotreenejä missään välissä, tein vain kevyemmin sen mitä pystyin. Lopputulos? Makasin jokaisen treenin jälkeen lattialla, koska selkää särki jatkuvasti. Meni kaksi kuukautta ennen kun menin lääkääriin. Olisi varmaan mennyt pidempäänkin, ellei valmentaja olisi sanonut, että onhan nyt mennyt jo liian kauan. Lääkäri määräsi magneettikuvan ja sieltähän paljastui pieni välilevynpullistuma. Paino sanalla pieni. Sain ohjeeksi kuusi viikkoa jumppaa ja fysioterapiaa. 

Kuuden viikon aikana maila pysyi edelleen kädessä ja tein verkkotekniikkaa paikallaan seisten. Olin varma, että pystyn ottamaan kuusi viikkoa kevyemmin. Ja otinkin. Kuuden viikon jälkeen menin takaisin kentälle ja olin niin onnellinen, kun pystyin liikkumaan ja sykekin nousi. Eipä kestänyt se ilo kauaa, kun olin lopulta niin väsynyt, että piti keventää taas treeniä. Lonkankoukistajat vetivät myös täysin juntturaan, enkä saanut niitä auki venyttelemällä. Vaikka harmitti, ajattelin, että pikku hiljaa. Kunnes yksi todella ikimuistoinen keskiviikkoaamu käänsin kylkeä sängyssä ja tiesin että nyt kävi huonosti. Kipu jysähti saman tien alaselästä pakaran kautta varpaisiin asti. 

Taas mentiin lääkäriin. Siitä alkoikin sitten järkyttävä syksy. Ei ollut nälkä. Ei pystynyt nukkumaan kivun läpi. Ei huvittanut tehdä paljoa mitään. Unohtelin tapaamisia ja pari viikkoa oli muutenkin pyyhkiytynyt lähes kokonaan pois. Kävelin paljon, koska lenkin jälkeen pystyi aina nukkumaan pari tuntia, kun kroppa oli lämmin. Aloitin uudet kuntoutusliikkeet ja tein niitä joka päivä. Se oli päivän paras hetki. 

Vaikka syksy olikin järkyttävä, siinä oli myös paljon hyvää. Haluan takaisin sulkapallokentälle. Haluan tuntea voittamisen ihanan tunteen. Haluan tuntea turvallisen lihaskivun. Haluan olla taas hyvässä kunnossa. Elämä ilman sulkapalloa on tylsää ja tyhjää. Jotain puuttuu.

Tiedän myös, että on paljon muutakin kun treenaus. Uskallan jopa haaveilla siitä, mitä teen sen jälkeen, kun sulkapallo saa riittää. Mutta juuri nyt minulla on mahdollisuus treenata. Ja pelata. Joten aion tehdä sitä juuri niin kauan, kun itse haluan. Parasta tässä meidän koti- Suomessa on vapaus tehdä ihan mitä vain haluaa. Ja kaikki, mitä on tämän hetken "mitä vain" jälkeen, saa odottaa. Tulee olemaan aika, jolloin saan opiskella itselleni sen lisäammatin, jonka haluan. Tulee olemaan aika, kun työskentelen täyspäiväisesti. Tulee olemaan kaikenlaisia aikoja, mutta siihen asti kun olen valmis sulkapallourani kanssa, muut ajat voivat odottaa.

On todella monta ajatusta, jota voisin tähän lisätä, mutta käytetään apuna muutamia kuvia. Vaikka elämä ilman sulkapalloa on tällä hetkellä tyhjää, on niin paljon muutakin kuin sulkapallo.

ps. Mulla on todella mahtavat kodin tukijoukot, ystävät, valmentajat, kahvilan työkaverit ja liikuntahommien asiakkaat. 

Bachelorette partyyyyyy

Nordic children and youth conference in Denmark

25 yo birthday party

The little cute one who always loves hugging

Finland 100

Touristing in Helsinki

Enjoying the Nuuksio national park

Museum visit at Ateneum

Vegan food cooking course

Berlin !

And my hometown Helsinki

Juoksua sulkapallon edestä - Running for badminton

English version below.

Tiistaina 16.6. aamu alkoi herkullisella puuroaamiaisella. Edessä oli matka Pajulahden Urheiluopistolle ja siellä suora maksimaalista hapenottokykyä mittaava testi. Siitä olikin vähän aikaa, kun viimeksi olin Pajulahdessa käynyt.

Joku ihme jännitys alkoi jo edellisenä päivänä. Ensinnäkin nukuin sunnuntai-maanantai välisenä yönä 5 tuntia. Mennessäni nukkumaan ajatukset pyörivät ympyrää enkä saanut niitä pysähtymään. Aivoni alkoivat viritellä pieniä ja suuria suunnitelmia, eikä nukahtamisesta ollut tietoakaan. Lopputuloksena oli, että kello 12 yöllä etsin käyttämättömiä lahjakortteja paperipinoista ja suunnittelin tulevia päiviä ruokailuineen paperille. Kaiken lisäksi heräsin aamulla pirteänä kello 6.11 ja lyhyen kylpylälomaetsinnän jälkeen päätin nousta ylös. Ennen aamutreenejä ehdin jopa silittää lakanoita…

Maanatain touhotuspäivän jälkeen koitti onneksi jo tiistai. Ensimmäinen pysähdys oli Herttoniemessä, josta nappasin tsemppariksi ja matkaseuraksi Helin. (Ihan btw, käytetään kuulemma molemmat jumppia vetäessä sanaa ”nappaa”, kun pitää esimerkiksi ottaa kiinni nilkasta jossakin liikkeessä... heh.) Matka sujuikin melko mukavasti, kun pölötettiin menemään kaikesta mitä oli ehtinyt tapahtua siitä kun viimeksi näimme. Pajulahti tuli vastaan yllättävän nopeasti ja tapani mukaan olimme paikalla hyvinkin ajoissa. 

Ja nyt tästä testistä pitäisi yrittää kertoa jotain? No ainakin se oli pirun hauskaa. Paitsi loppujäähdyttelyssä aloin kyllästyä juoksemiseen ja sanoinkin Helille, että kerropa jotain kivaa. Ennen kun lähden testistä tarkemmin selittämään, täytyy myöntää että jouduin selaamaan aika montaa kirjaa ja nettisivua, ennen yhtään sanaa paperilla. Tässä piilee liikunta-alan ihanuus: tämä liikunta-alan ammattilainen, joka tietää paljon, ei silti tiedä ”yhtään mitään”. Aina on kehitettävää ja kerrattavaa, niin myös tässä. 

Suorassa maksimaalisen hapenottokyvyn testissä mitataan suorituskykyä ja ensisijaisesti hengitys- ja verenkiertoelimistön kykyä vastata rasitukseen. Kuormaa, eli tässä tapauksessa vauhtia nostetaan aina 3 minuutin välein, uupumukseen asti. Ennen jokaista lisäystä otetaan sormesta verinäyte, jonka avulla seurataan kehon laktaattipitoisuutta. Laktaatti syntyy, kun maitohappo jakautuu vety-ioneiksi ja laktaatiksi anaerobisen energiantuoton (glykolyysin) seurauksena. Laktaattiarvojen avulla voidaan epäsuorasti arvioida lihastyön energiantuottoa. Hengityskaasujen vaihtoa seurataan hengityskaasuanalysaattorilla, joka kertoo hengityksessä ja hengityskaasuissa tapahtuvista muutoksista. Näistä kaikista voidaan sitten päätellä erinäisiä asioita hienojen kaavioiden avulla. 

Alien running

Tulokset?

Sen verran jäätiin omasta tavoitteesta, jonka asetin siinä juostessa, että viimeinen kuorma oli 14km/h ja halusin sen olevan 15km/h. Tulokset kertoivat lukujen perusteella muun muassa, että kehoni ei pysty käyttämään happea tarpeeksi tehokkaasti, kun rasitus on korkea. Laktaatit pomppaavat nousuun liian nopeasti aerobisen kynnyksen jälkeen, eikä juoksuni ollut kovin taloudellista. Positiivista oli, että hengitykseni ei mennyt pinnalliseksi kovillakaan juoksuvauhdeilla ja jalkani olisivat kyllä jaksaneet juosta pidempäänkin. Keuhkot eivät vain pysyneet enää mukana.

Onneksi taloudellisuutta ja hapenkäyttöä voi kehittää peruskestävyysharjoittelulla! Ensin pohja ja sitten kermat päälle. Nyt siis tarvitaan aivan järkyttävän paljon kärsivällisyyttä treenata matalalla sykkeellä… take it easy.

Muutama numero niille, jotka niistä jotain ymmärtävät:

Juoksin 21 minuuttia (7x3min)

Nopein juoksuvauhtini oli 14km/h

Sykkeeni oli korkeimmillaan (max syke) 199 krt/min

Vo2max oli 51 (ml/kg/min)

Aerobinen kynnys 165

Anaerobinen kynnys 187

Niin, ja ennen kestävyystestiä mittailtiin rasvaprosenttia pihtien avulla. Ai että, kun testaaja nappasi kiinni tuosta suoliluun päältä… sitä kylmien väreiden määrää. Luku 25% ei oikein tyydyttänyt. Vaikka kehossani on tapahtunut paljon positiivista muutosta, tämä on sellainen henkilökohtainen kulmakivi, jota en haluaisi katsella. Ei taida olla enää treenin määrästä tai laadusta kiinni. Tiedätkö sinä mistä se sitten on kiinni?

Nyt fysiikkavalmentajani suunnittelee treenejäni niin, että lopputulos olisi minulle paras mahdollinen. Näin kesäaikaan keskitytään melko paljon kestävyys- ja voimaominaisuuksien parantamiseen ja kohti syksyä lisäillään sitten taas nopeus- ja lajitreenejä. Ainakin nyt uudet treenit tuntuvat tosi hyviltä ja odotan innoissani uutta kautta! Let's go!

Lähteet: 

http://www.pajulahti.com/valmennuskeskus/testiasema/kestavyystestit/suora-maksimaalisen-hapenkulutuksen-testaus/

+ Pajulahdesta saamieni testitulosten palaute. 

#funstuff #hyvästartti #tästälähtee #uusikausi

The text says:
- But the most important thing in sports is to be playful !

Same in English!

On Tuesday 16.6. I started my morning with delicious oatmeal. I was going to Pajulahti Sport institute and the idea was to run this one test… I suppose it's something called Vo2 max endurance test. We used to have junior national team camps in Pajulahti but now I hadn’t visited there for a while.

For some reason I was nervous already the day before. Firstly, I slept only five hours on Sunday-Monday night. When I tried to go to sleep, my thoughts were just spinning around and I couldn’t stop thinking. I was developing some new ideas and I had no change to fall asleep. As result, I was searching unused gift cards and planning the next days on a paper at 12 pm. Moreover, I woke up at 6.11 am, tried to search some vacation possibilities for a while but after stood up. Before the morning training I even had time to iron some sheets…

After this over active Monday I was so glad that Tuesday came. First stop was not so far away, I went to pick up my friend Heli, for travelling company and cheerleader. We were talking the whole way to the sport institute and arrived even too much on time.

And now I should try to tell something about this test... Well at least it was really fun. Except in the end when I already started to get bored to the running and asked Heli to tell something funny. Before I start to explain anything more, I do hope that the words I’m using are understandable. These words are hard even in Finnish so let’s hope they are correct. 

This test is mostly about testing the blood-vascular system and its ability to stand physical exertion. The load, which in this case means the running speed, is been lifted in every 3 minutes until exhaustion. Before every new load they are taking a blood sample from your finger which tells the amount of lactate in your body. They are also measuring ventilation and the gases from your breath and then observing the upcoming changes. Then they can speculate different kinds of thing from these results.    

It was slightly hard to keep my arms up after the test.
But the feeling was great! I made it!

Results?

When I started running I decided and I wanted my fastest speed to be 15km/h. Well it wasn’t quite; I stopped at 14km/h. The numbers from the test showed for example that my body can’t use oxygen effective enough when physical exertion is high. My lactate level jumps really fast after aerobic threshold and my running was not very economical. What was positive, my breathing didn’t become superficial and my legs could have run longer. My lungs just couldn’t keep up.   

Gladly, I can improve the economical use of my body and ventilation level with low level exercises. This just needs a lot of patience to train “easier” with lower heart beat. But it is worth it.

A few numbers for those who can understand something:

I ran 21 minutes (7x3min)

My highest heart rate was 199 (beats a minute)

My fastest running speed was 14km/h

Vo2max was 51 (ml/kg/ml)

Aerobic threshold 165

Anaerobic threshold 187

Yea, and before the running test part, they measured my percentage for fat. Really unpleasant experience when the guy grabbed from my waist… ugh. The percentage number was 25%, not quite the number I wanted to see. Even it has been positive changes in my body, this is my personal subject of irritation. It’s not anymore about amount of training or insensitivity of it. Do you happen know what the problem is?

Now my physical coach is preparing the trainings so that the effect would be the best possible for me to increase my endurance level. Since it has been a while from the test I have already started this training and it feels good! Let's go!

#funstuff #goodstart #newseason