Beginning of discomfort zone

Tätä en ehkä olisi ihan nopsasti uskonut, mutta se, etten pelannut tänä vuonna SM-kisoja on avannut silmäni täysin uudelleen. Jouduin aloittamaan alusta. Oikeastaan siitä missä olen nyt ja mikä juuri nyt on tilanne. No tilanne oli huono. 

Urheilussa puhutaan usein mukavuusalueen ylittämisestä. Että pitää mennä sinne, missä tuntuu vähän ikävältä, epämukavuusalueelle. Usein tämä epämukavuusalue mielletään sinne, missä piiputat täysillä juoksutreenin lopuksi tai pitkän multin jälkeen. Jonnekin sinne, missä keho voi fyysisesti pahoin, koska olet vetänyt niin kovan treenin. Olen pitkään luullut oman epämukavuusalueeni olevan myös täällä, siellä missä sen huhutaan olevan, kovatehoisessa harjoittelussa, joka saa aikaan oksennusrefleksin. Oikeastaan, tämä treeni on minulle se mukavuusalue. Rakastan sitä tunnetta, kun saan kropastani kaiken irti ja pääsen vetämään täysillä! 

Olen siis kulkenut jossain määrin laput silmillä ja siellä epävuusalueella missä moni muukin. En ole kuunnellut kroppaani, enkä mieltäni, vaan haahuillut siellä täällä toivoen parasta. Rehellisesti myönnettynä, olen luullut tekeväni parhaani. Kunnes löysin epämukavuusalueeni - matalatehoisen harjoittelun.

Kesän kalenterissa 75minuutin lenkki. Kisakaudella yksi lajitreeni ja toinen 45-60min palauttava pyöräily + aktviinen liikkuvuus. Aktiivinen alkulämmittely ennen jokaista treeniä, samalla kaavalla, liikkeitä toki hieman vaihdellen. Aivan järkyttävän tylsää! Ajatusta on vaikea pitää pelissä, kun painelen eteenpäin lenkkipolulla, enkä jaksa keskittyä pitkää aikaa omiin ajatuksiin (selkeä kehittymisen paikka myös), saati sitten musiikin kuunteluun. Alkulämmittely maistuu puulta, kun samoja asioita toistaa päivästä toiseen, parhaimmillaan kolme kertaa päivässä.

Ja mikä on se mikä kehittää? Epämukavuusalue. Voi miten helppoa on ollutkaan kulkea kovasta treenistä toiseen ja suorittaa niitä siinä muiden treenareiden kanssa. Voi miten helppoa on mennä ohjattuun treeniin, aivottomasti ajattelematta, mitä minä siitä saan ja mihin keskittyä. Ja sitten tulee STOP. Ihmettelen miksi kroppani käyttäytyy näin. Miksi en muka kehity niin kun muut. Miksi kova treeni ei kehitä, sitähän sen pitäisi tehdä? Koska epämukavuusalueeni ei edellenkään ollut kovassa harjoittelussa, vaan kevyessä. 

Ja mitä muuta olen oppinut? Olen löytänyt arvoni ja tarpeeni. Olen oppinut asettamaan tavoitteita. Olen asettanut tavoitteen itselleni ja sulkapallouralleni. Olen oppinut mitä on olla itsekäs ja sen, että loppupeleissä teen valintani itse. Olen oppinut mitä uhrauksia minun on tehtävä, jos haluan saavuttaa tavoitteeni. Olen oppinut kuuntelemaan itseäni ja ajattelemaan asioita uudesta näkökulmasta. Olen oppinut astumaan ulos laatikosta ja näkemään, mitä sen ulkopuolelta löytyy.

Ja silti, olen alussa. Opin joka päivä lisää. Haluan oppia lisää! Joka päivä teen valintoja, toiset niistä ovat huonompia, toiset onnistuineita. Toisten mielestä minulle jokin tärkeä valinta saattaa tuntua mitättömältä, mutta olen oppinut että sillä ei ole väliä, se on minun valintani. Taistelen joka päivä pieniä houkutuksia vastaan. Eniten mielihyvää saan siitä, kun onnistun tekemään valinnan, houkutuksesta huolimatta, tavoitteeni osoittamaan suuntaan.

Haluan onnistua. Haluan voittaa. Kaikista eniten haluan voittaa itseni. Haluan olla paras sulkapalloilija, jota minä voin olla. Niin kauan kun kehityn, löydän. Niin kauan kun opin, saan. En pelkää epäonnistua, koska niin tekevä sulkee monta ovea. En pelkää myöskään häviötä, tiedostan kyllä sen mahdollisuuden, mutta en pidä sitä todennäköisenä. 

Mikä tässä on parasta? Se tunne, että olen vapaa. Vapaa tekemään asioita omasta näkökulmastani. Uhraamaan jotakin saavuttaakseni jotain muuta. Minun polkuni on minun polkuni. Tiimissäni on aina tilaa, mutta tiimiini pääsy vaatii ymmärrystä. Jos et ymmärrä, se on moimoi. 

My friends keep reminding me that I live in the middle of nowhere
(even I still live pretty close to Helsinki city).
Agreed - but in the middle of nowhere is there where I can think clear. 

I wouldn't believed this right away, but what happened with nationals this year (when I coulnd't play) has opened my eyes in totally new direction. I had to start again. Actually from there where I'm at the moment and what's the situation now. And the situation was bad.

In sports it's very usual to talk about the comfort zone. The place you have to step outside to develop. The stage where everything feels a bit uncomfortable, discomfort zone. Usually, when people are talking about this 'outside the comfort zone' matter, it's there where you feel physically tired after a super hard training session. Somewhere where you feel like you want to throw up because you feel physically so bad. For a long time, I have thought that my discomfort zone is also there, in physically hard training. Actually, this part is in my comfort zone. I just love the feeling that I get after fully exhausting training! 

So partly, I've been going forward with my eyes closed and in that discomfort zone, where many of others feel unpleasant. I haven't been listening to my body, or my mind, though wandered around and wished for the best. Honestly, I've been thinking that I'm doing my best every day. Until I found my discomfort zone - lower stage training.

Meaning for example 75 minutes slow running during summer training. 45-60 minutes long cycling + active mobility training. Active warm up before every single training, with same pattern, but of course, sometimes changing movements. So damn boring. It's so hard for me to keep my focus together while running, only listening my own thoughts or even trying to listen music. Warm up is boring, when you do the same stuff daily, and even three times a day.

And what is the thing that develops? Stepping out from your comfort zone. Oh, how easy it has been going from training to another and perform it with other players. Oh, how easy it has been to go to ready training, without thinking what do I get from this and what should I focus on. And then comes the STOP. I'm wondering why is my body acting like this. Why I'm not devoloping like others. Why hard training is not making me better, it should, right? Because my discomfort zone is not the hard training, it's the lighter one.

And what else have I learned? I have found my values and needs. I have learned to set goals. I have set a goal for myself and for my badminton career. I have learned what it is to be selfish ja that in the end I make my own choices. I have learned what sacrifices I need to make to reach my goals. I have learned to listen myself and to think things from new perspective. I have learned to step outside the box and to see what's outside of it.

And still, I'm in the beginning. I learn more every day. I want to learn more! Every day I make choices, some worse than others. Some choices might feel minor from some one elses opinion, but I've learned that it doesn't matter. It's my choice. Every day, I fight against small temptations. The most pleasure I get when I manage to make my choices, despite temptations, towards my goals.
 
I want to succeed. I want to win. Most of all, I want to win myself. I want to be the best badminton player I can be. As far as I develop, I find. As far as I learn, I get. I'm not scared to fail, because the one who does, closes many doors. I'm not scared to loose, I'm aware of that, but I don't see it likely.

What is the best part of this? The feeling that I'm free. Free to fo things from my point of view. Sacrifice something to get something else. My path is my path. There is always space in my team but to get in to my team requiers understanding. If you don't understand, it's bye bye. 

SM -tappio / National defeat

Ja tämä tappio iski jo tiistaina, kun aamulla heräsin ja tunsin ettei kaikki ole ihan ok. Maanantain treenit menivät vielä erittäin hyvin ja pitkästä aikaa (ja pitkän tuntuisesta Ranskan reissusta huolimatta) fiilis kentällä oli energinen ja innostunut. Käytinkin sitten seuraavat kolme päivää sängynpohjalla, lukuunottomatta paria valmennuskeikkaa, jotka vedin erittäin kevyesti laidalla istuen. Yrityksen puutteesta en voi myöskään itseäni syyttää, sen verran tuli vedettyä inkivääri-hunaja -teetä, sitruunaa ja iso kasa vitamiineja höystettynä buranalla. 

Silti haluaisin syyttää kaikkea. Ranskan epäonnistunutta reissua, maanantain treenejä ja kävelylenkkejä, yhtä ylimääräistä kauppareissua... enkä sittenkään voi syyttää näistä mitään. Flunssa on ja flunssa pysyy, minun tapauksessani todennäköisesti jossain määrin koko ensi viikon. 

Vaikka tein päätöksen vasta tänään, kisapäivänä, olen silti jotenkin ylpeä itsestäni. Menin aamulla salille, tavoitteena tehdä kunnon lämmittely ennen iltapäivän peliä. Siinä polkiessani kuntopyörää, kyyneleet alkoivat valua silmistä. Tiesin, että minun ei pitäisi pelata, olo ei ollut hyvä. 10 minuutin polkemisen jälkeen siirryin vielä jatkamaan lämmittelyä, mutta liikkuvuuden ja X-hyppyjen jälkeen kehoni huusi minua lopettamaan. Tärisin jo pelkästä vihasta ja surusta ja päätin, että tämä oli tässä. Seuraavat 30 minuuttia käytin pukuhuoneessa itkien ja viestejä lähetellen, mutta nyt olo on jo sen verran rauhallinen, että tiedän tehneeni oikean päätöksen. 

Tässä sängyssä makoillessa ehtii ajatella melko paljon. Viimeiset kolme päivää olen ajatellut melko paljon. Olen pohtinut omia arvojani. Olen pohtinut kykyäni menestyä. Olen pohtinut tulevaisuutta. Olen unelmoinut. Olen kysynyt itseltäni, mikä sinulle on loppujen lopuksi tärkeintä? Teenkö tosiaan kaikkeni, jotta urheilu-urastani tulisi ihanteellinen? Elänkö niin kuin haluaisin elää? Olenko oikealla tiellä, oikeassa suunnassa? (Näitä ajatuksia on tarjoillut muun muassa Erik Bertrand Larssenin kirja Paras.)

Vastaukset ovat olleet vaihtelevia, ympäripyöreitä, mielestäni jopa hassuja ja yllättäviä. Nyt osaan kuitenkin kertoa, että suunta on oikea. Ensimmäinen askel oikeaan suuntaan oli jäädä pois SM-kisoista, sillä en ole kunnossa. Täytyy antaa kropan levätä, ettei saa aikaan mitään vakavampaa. Täytyy olla järkevä. Ja kärsivällinen. Ja unelmoida.

_______________________________

Shortly in English...

I was supposed to play Finnish nationals this weekend. Well, already on Tuesday morning, I felt like everything was not okay. I had got a flu. I was so disappointed but at the same time I wasn't ready to give up. The next three days I spend in bed (minus two coaching gigs which I took really easy) only resting and wondering. I can't blame myself for not trying, the mixture of ginger-honey tea, lemon, vitamins and ibuprofen was pretty strong.  

Everything else I would like to blame though. Disappointment is so big. I made the decision of withdrawn this morning when I went to gym, meaning to do some warm up for the match in the afternoon. I hadn't even cycled 10 minutes when tears started to run down on my cheeks. I knew that there was no point to play but still tried to continue warm up with flexibility and jumping jacks. My body was shouting me to quit and was shaking with anger and frustration. The next 30 minutes I spend in the locker room for crying and sending messages but already now I feel calmer so that I know I made the right decision. 

So now it's time to rest more and give my body the rest it needs. Now I have time to focus on mental side of the game and will have a lot more time to think by myself. I need to be smart. And patient. And dream just a bit more.

Uusi vuosi, samat kujeet - New year, same tricks

In English below!

Uusi vuosi, 2016, on startannut ja se ensimmäinen ulkomaanmatkakin on jo takana päin. Olin sopinut treenit fysiikkavalmentajani kanssa vuoden ensimmäiseksi päiväksi, joten vuosi alkoi erittäinkin hyvin. Pohdittiin yhdessä, miten saisin kehitettyä jalkatyötäni kentällä ja tehtiin hyviä kroppaa haastavia treenejä. Yhden lepopäivän jälkeen alkoikin ESB:n kolmipäiväinen leiri ja tiukat 6 lajitreeniä.

Maanantain jalkatyötreenin jälkeen oikean puolen selkä-pakara -akseli oli niin jumissa, suorastaan krampissa, ettei treenaamisesta tullut enää mitään. Jotenkin tsempatun tiistain jälkeen olikin sitten vuorossa vain palauttavat treenit ja hierontaa, kun kävelystäkään ei meinannut tulla mitään.

Before heading to France it was -25 in Finland.
Feeling like eskimo.

Vuoden ensimmäiset pelit tuli pelattua Pariisissa liigamatsin merkeissä. Tällä kertaa Cholet kohtasi Ezanville-ecouen joukkueen. Koko ottelun hävisimme tiukasti 5-3, ja se olisi voinut kääntyä myös toisin päin tiukkojen kolmieräisten matsien ansiosta. Itse pelasin singeliä ja mixtiä. Singeli ei lähtenyt oikein käyntiin ja hävisin junnuvuosilta tutulle vastustajalle aivan liian selkeästi. Ei nähty vapautunutta Riikkaa kentällä tälläkään kertaa. Mixtissä oli myös pientä hermostuneisuutta havaittavissa, mutta voitimme tiukasti kolmessa erässä. Vaikka tämäkin matsi olisi voinut kääntyä kummin päin vain, jotenkin minulla oli tunne, siitä että voitto on meidän.

Tästä päästäänkin sitten siihen, miltä peli maistuu tällä hetkellä. No ei maistu. Lähinnä tämä koskee singeliä, sillä tupla ja mixtikentällä jaksan kyllä taistella ja jopa nauttia pelaamisesta. Singelikentällä olen varovainen, passiivinen ja löysä, jonka lisäksi keskittyminen jalkojen liikkeeseen on erittäin vaikeaa. Lopputuloksena seisoskelen kentällä ihmetellen kun pallon viuhuvat ohi mailasta, joka oli lattiassa eikä valmiina ottamaan lyöntejä vastaan. Tämän viikon Estonian International -kisasta odotankin erityisesti tuplaa ja mixtiä.

No vielä Pariisin reissusta. Se oli tällä kertaa niinkin pikainen, että lähdin perjantaina ja pelasin lauantaina ja lensin takaisin sunnuntaina. Valitettavasti lentoni olivat ihanat vaihtojen kera, joten pääsin käymään myös pikaisesti Saksan maalla, Münchenissä ja Frankfurtissa. Vaikka kokonaismatka-aika oli vain reilut viisi tuntia molempiin suuntiin, tuntui siltä kun olisin matkustanut koko päivän.

Huge shopping mall, Aeroville, and really fast visit.

Kaksi matkapäivää ja yksi pelipäivä. Perjantaina ehdin juuri käväistä syömässä lähimmässä, jättimäisessä, kauppakeskuksessa, lauantaina katselin aamupäivän Sel8ännettä ja luin Jo Nesbøta, loppupäivän vietin hallilla. Hotellilla olin vasta myöhään illalla ruokailun jälkeen ja sunnuntaiaamuna olikin jo lähtö lentokentälle. Helsinki-Vantaalta tilasin Isi-taxilta kyydin suoraan salille, että saisin polkea matkustusmömmöt pois jaloistani ja illan päätteeksi ajattelin myös iskeä infrapunasaunaan hikoilemaan. Suorastaan Luxusta tämä matkustaminen!

Tammikuu tulee olemaan vielä kiireinen matkustelun kanssa ja heti helmikuun alussa siintävätkin nuo kauden päätavoitteen skabat, kun Suomen Mestaruudet ratkaistaan Vantaan Energia Areenalla. SM-kisojen jälkeen meinaan tehdä jotain, mitä en uskalla vielä kertoa ääneen, etten luista suunnitelmasta. Muutaman kuluneen kuukauden kohdalla olen nimittäin huomannut, että olen melko helposti manipuloitavissa muiden mielipiteillä. Mutta nyt kuuntelen Minua. Vaikka täytyy myöntää, että ajatus tähän tulevaan ratkaisuun ei myöskään ollut lähtöisin itsestäni.

SM- kisat lähestyvät ja pieni hermostunut mieleni pelaa sitä kisaa jo. Olenko tavoitteissani, joita asetin vajaa vuosi sitten? Olenko kunnossa? Valmis taistelemaan? Valmis voittamaan?

#findingfightingspirit #sitmennään #lisäätreeniä

Our car after 4 days no one has used it. SNOW!

____________________________

 

New year, 2016, has started and first badminton trip has also been made. For the first day of the year, I had planned trainings with my physical coach, so the new year started pretty well. We were speculating how to improve my footwork on court and after did some challenging ability trainings. One day of resting and then it was time for three days training camp hold by my Finnish club, ESB.

After Mondays footwork training whole right side of my back was so stiff that even walking was hard. Somehow I managed to do some training on Tuesday but on Wednesday it was time only for recovering training and massage.

First matches of the year were played in Paris with my French team Cholet in National 1. This time we faced Ezanville-ecouen but unfortunately lost tightly 5-3. There were many tight matches in three sets which we could have also won. Whole team fighted well, just couldn't do better this time. Like last time in France, I played singles and mixed doubles. Singles was as terrible as I assumed, couldn't relax and enjoy the game at all. Mixed double though was even fun, despite the hint of nervousness during the match. Somehow I had a feeling we are going to win that match even it was really tight.

Sometimes I'm thinking I might be a bit obsessed with my
breakfast habits... French breakfast is not so good for me :D

And from here we can jump to how I feel about playing at this moment. Not so good. This is mostly about singles, because on doubles and mixed doubles I feel more relaxed and easier to focus just on playing. On singles court I'm often too careful, passive and slacky like there would not be any power in my legs. What happens next is that I'm only watching shuttles flying next to the racket that I'm hanging towards the floor. Maybe because of these feelings on singles court, for this week in Estonian international I'm mostly waiting for doubles and mixed doubles.

Still some more thoughts about last weekend. This time the trip to Paris was so fast that I traveled there on Friday, played on Saturday and came back on Sunday. Even the travel time was only five and half hours each way it felt like I had been traveling the whole day. There was not much of extra time and on Saturday morning I used that time by watching movie and reading some super thrilling detective stories from Jo Nesbø. On Sunday when I finally got to Helsinki-Vantaa, I asked Dad-taxi to drive my straight to the gym that I could get rid of traveling feeling from my legs. Also spend some sweating timed in infrared sauna before finally heading home.

I was flying with only hand luggage and felt so embarrassed
because it was terribly over sized and too heavy...

January will still be pretty busy with traveling but after Finnish championships in beginning of February it should get easier. After championships I will do something that I'm not quite ready to tell yet, because the past months I've noticed that I'm really easy manipulated by others opinions. So now I'm trying to listen Myself. Even I have to admit that the idea to this change was not originally my own either.

Finnish Championships - the goal for this season. So am I ready? Have I managed to reach those goals I gave myself around year ago? In shape? Ready to fight? Ready to win? 

#findingfightingspirit #letsgo #moretraining

Yksi sana ranskaa ja patonki - One word French and baguette

Bonjour,
*muisk muisk*

Okei, nyt huijasin, osaan myös toisen sanan ranskaa - merci. Ja eilisen jälkeen myös muutaman muun, kun niitä illallispöydässä opettelin. Ja ensimmäinen sana, joka tulee Ranskasta mieleen on patonki.
 

Our Airbnb accommodation in Ireland
included lovely breakfast with these

Huhhu miten paljon on ehtinyt tapahtua kahdessa viikossa! Ensin Irlanti, josta tuli takkiin heti ensimmäisellä kierroksella Saksan Karin Schnaasea vastaan. Välissä kaksi päivää kotona ja matka jatkui Italiaan. Italiassa ok peliä, mutta ei tarpeeksi kärsivällistä ja pääkisapaikka jäi haaveeksi. Italiassa pelasin myös sekanelinpeliä yhdessä indonesialaisen Rizko Azuron kanssa. Se olikin kokemus!

Aloitimme Rizkon kanssa pelimme karsinnasta. Ensimmäisenä vastassa oli espanjalaispari Sanchez/Molina, josta tuli melko helppo voitto. Seuraavana karsinnan toiseksi sijoitetut tanskalaiset Sogaard/Boje, joista (minulle) yllättäen tuli voitto! Taktiikkana oli lähinnä pysyä pois alta ja Rizko juoksi koko kentällä, kun minä viimeistelin vain tarvittaessa. Kolmannessa erässä sain kuitenkin juonesta kiinni ja ihmettelin itsekin miten aktiivisesti olin pallossa! Onneksi minulle kerrottiin vasta matsin jälkeen, että tanskalaiset sijoittuivat tämän vuoden junnu-MM:issä toiseksi.. heh! 
Pääkisamatsi olikin sitten tiukempi, kun Englannin tyttö oli huomattavasti rohkeampi verkolla ja peli vaati huomattavasti enemmän tarkkuutta. Ehdimme pelata ottelua noin kolme pistettä, kun halliin tuli kymmeniä italialaisia koululaisia, jotka huusivat aivan täyttä kurkkua. Yhtäkkiä en kuullut enää mitä Rizko löi takakentältä ja oli keskityttävä vielä tarkemmin peliin. Vaikka matsista tuli tappio, oli niin siistiä! Pelin jälkeen menimme katsomoon juttelemaan pelistä, mutta juttelut jäivät lyhyeen, kun saimme kirjoittaa monta nimmaria ja ottaa kuvia koululaisten kanssa. Ihan käsittämätön fiilis, tuli niin hyvä mieli! Suomalaisittain tietty nauratti, että mitäs minulta niitä nimmareita pyydätte, en mä niin hyvä ole.

Italiasta matkustin suoraan Ranskaan, pieneen kaupunkiin nimeltä Cholet. Eilen oli ensimmäinen liigamatsini Badminton Assosiatif Choletais -seuran riveissä. Meillä oli tietenkin kotipeli ja kun saavuin tänne perjantaina, sain kuulla että seuraavan illan ottelussa olisi 300-400 katsojaa huutamassa allez Riikka, koska he olivat odottaneet minua koko alkukauden.

Onneksi katsojia ei ollut ihan niin paljon, mutta rummuista lähti silti melko paljon ääntä. Hallissa oli todella kylmä ja lämmittely (tai lämpimänä pysyminen) oli todella vaikeaa. Siinä vitsailtiin jo vastustajan kanssa, kun sormet olivat aivan jäässä, vaikka oli lämmitelty jo 20 minuuttia. Singelidebyyttini ei mennyt niin hyvin kun olisin halunnut, mutta kivaa oli! Hävisin Walesin Aimee Moranille suoraan kahdessa erässä, eikä varsinkaan toinen erä ollut vahvinta minua. Pelasin myös sekanelinpeliä, josta tuli voitto kolmessa erässä, vaikka kahdessa erässä se olisi pitänyt ottaa. Koko ottelun hävisimme 6-2, mutta silti joukkue oli positiivisella mielellä.

Vaikka yritän kuvata sitä tunnetta, mikä milloinkin kentällä oli, tuntuu että koko homma jää kirjoittaessa todella laimeaksi. Tämä kohta kaksi viikkoa on ollut melko mahtavaa, vaikka välillä on ottanut rankasti päähän ja koti-ikäväkin on näyttäytynyt. Mahtavinta on ollut uudet ihmiset, uudet kaupungit ja se, että olen pystynyt nauttimaan pelistä. Tällä hetkellä olo on flunssainen ja väsynyt, mutta ei paljon haittaa. Tiistaina on edessä pitkä matkustuspäivä ja edessä kiireinen viikko ennen joulua, mutta silti tämä kaikki oli tuon tulevan kiireen arvoista.

ps. Englantilaiset, joille hävisimme Italiassa, tulivat lopulta toisiksi (tulokset täällä). Ranskassa moni tuli onnittelemaan, koska pelasimme kolme erää, kun muut englantilaisten voittamat ottelut olivat kaksieräisiä. Huuuuuh, Virossa pitää nostaa maila lattiasta, niin ehkä itsekin olen mukana pelissä.

#Ireland #Italy #France #merciCholet 

Team Cholet

 

Bonjour!

Okay, I know also another word in French - merci. And after yesterday also few more. But the first word that comes up about France, is baguette. So few words in French and a lot of baguette. 

Past two weeks have been full of travelling and badminton. First Ireland, then Italy and after France. In Italy I played also mixed doubles with Indonesian Rizko Azuro. So damn fast guy, that I tried mostly stay out of the way. With Rizko we won our qualification matches but after lost to runner up's from England. We (or Rizko) played well, I was slighlty too slow in the net and really need to learn to lift my racket if I want to play more mixed doubles. After the match feeling was incredible when we wrote tens of autographs and took photos with school kids who had been chearing us so loud. As a Finn, I offcourse thought that why are you asking those from me, I'm not that good player, haha. 

So after Italy it was time to my first league match in France, Nationale 1 with Badminton Associatif Choletais. We had match at home in small city called Cholet and other palyers told me that there will be a lot of audience to see our match. Well, I play better with bigger audience. 

I'm not satisfied how I played singles yesterday but I'm happy that I enjoyed playing. We won our mixed double but Cholet lost the match 6-2. Everybody in Cholet were so welcoming and it was really nice to meet all. One of my dreams came true when I got to play for the team outside Finland. Allez Cholet, next match is already in January.

Even I try to describe the feeling I've had now during these two weeks the text that I'm writing feels too lame. It has been pretty amazing despite the bad mood after loosing and the few times I've wanted just to get home. Best moment's have been spending time with friends, meeting new people, new cities that I've been able to visit and the feeling when I'm enjoying playing badminton. It will be a long day of travelling on Tuesday and busy week before Christmas but everything has been worth of travelling. 

#Ireland #Italy #France #merciCholet

Oletko hyvän arvan toivossa? - Are you hoping for a good draw?

In English below

Olen ollut nyt reilun kuukauden verran kisapaussilla. Osittain tahallisella, osittain tahattomalla sellaisella. Nyt edessä on kuitenkin taas "kisaputki", kolme putkeen, viikon tauko ja taas kaksi päälle. 

Joskus juniorina olin hyvinkin epämiellyttävällä tavalla stressaantunut kisoista. Lähinnä siksi, että kyttäsin milloin arvonta tulee ja katsoin heti vastustajan. Seuraavat päivät pelasinkin sitten jo tulevaa peliä mielessäni, päivät ja yöt oikeastaan. Kaikki ajatukset liittyivät aina siihen, että "se (vastustaja) pelaa näin ja näin". 

Jossain vaiheessa tajusin, että ei sillä loppujen lopuksi ole väliä kuka sieltä vastaan tulee. Tajusin myös, että liian aikaisin jännittäminen ei tehnyt minulle hyvää, joten pakotin itseni olemaan katsomatta arvontaa kuin vasta pari päivää ennen kisaa. Useinmiten tämä onnistuikin, mutta joskus kaverit tulivat innoissaan selittämään, kuinka hyvä arpa minulla on tai kysyivät miten lähden pelaamaan jotain tiettyä vastustajaa vastaan. (Eivätkä myöskää ymmärtäneet tätä höynähtänyttä tapaani.)

Myöhemmin tämä käytäntö on jäänyt varsinkin kotimaan kisojen kohdalla päälle. Ei siksi, että jännittäisin liikaa, mutta yksinkertaisesti tuleva vastustaja on sivuseikka. Tästä seurauksena lähes unohdan katsoa arvonnat ajoissa...

Seuraavasta kisaputkesta löytyvät:
- ESB:n Tähtikisa, eli kotikisa!
- Norwegian International, BE International Series tason kisa
- Finnish International Championships, FIC, BE International Series

Ja joulukuussa vielä:
- Irish Open
- Italian International, BE Challenge 
- ensimmäinen liigapeli Ranskassa !
  
No onko sitten hyviä arpoja luvassa? 

Mikä on hyvä arpa? (yleisiä mielikuvia, ei välttämättä omia mielipiteitäni)

• kaavion ainoa "huono pelaaja" - omalla kohdallani tämä ei todellakaan ole tae voitolle. (Sitä paitsi, ei ole olemassa"huonoja pelaajia")

• sellainen vastustaja, joka ei ole sijoitettu

• "semipaha" vastustaja, jota vastaan joutuu oikeasti pelata - minulle ehdottomasti toimivin, saan rytmin toisen hyvästä pelistä.

Entäs sitten huono arpa?

• sijoitettu pelaaja heti ensimmäisellä kierroksella, parhaassa tapauksessa ykkössiidattu. Vaikka tästäkin voi olla montaa mieltä, sillä siidaukset ovat vain pisteitä. Ja eihän kukaan nyt lähde kumartamaan vastustajaa vain sen takia, että hän on pisteiden perusteella oletettu voittaja?! (Eihän? Ei ainakaan nykyinen minä.) Ja ainakin pääsee testaamaan pelitaitojaan!

• huono arpa on sellainen tuttu vastustaja, jolle on ehtinyt hävitä jo monesti ennenkin. Toisaalta tässäkin tapauksessa voi päättää voittavansa tai pohtia mikä viimeksi meni vikaan ja päättää saada enemmän pisteitä kun edellisellä kerralla.

Mitäs sitten jos olet itse ykkössiidattu? Onko sinulle mahdollisuutta huonoon arpaan ollenkaan? Kaikki muuthan ovat rankingissa sinun alapuolellasi...
  
Klikkaamalla marraskuun kisalistasta kisan nimeä, voit itse käydä päättelemässä, onko arpani hyvä vai huono. FIC:in kohdalta löytyy tällä hetkellä vain M&Q -lista, arvonnan voit nähdä täältä Excel -versiona. 

Mennyt kuukausi on sisältänyt paljon hyvin onnistunutta treeniä, uusia ajatuksia, pari tiukkaa pakarajumia, pari pikku flunssaa (joiden syynkin olen todennäköisesti selvittänyt) ja yllättäen myös auringonpaistetta! 

Se ei ole se hyvä tai huono arpa, se on asenne. 

#tournamenttime #letsgo

Pitäkäähän peukkuja pystyssä!

___________________________

Only shortly in English this time

I have been keeping small break from tournaments. Partly on purpose, partly not. Now it's time to start small streak of tournaments, three in November, one week break and two in a row again. 

So next two month's are looking like this:

November
- ESB Tähtikisa, my Finnish club's (ESB) own tournament
- Norwegian International
- Finnish International Championships, FIC   

And December
- Irish Open
- Italian International
- first league match in France !

So do I have any good draws?

What is a good draw?
What is most important and matters most is your attitude. Roughly said, you can think that "bad player" is a good draw and first seeded player is bad one. (Note: except there is no such as "bad player".)
For me the "bad player" draw is not the best one. I underachieve easily but from my point of view I can play better against the first seeded player when the winning part doesn't seem so easy. 

By clicking the tournaments from November part, you can check whether my draw is good or bad for each tournament. For Finnish International there is only M&Q list, but you can check the draw from Excel here. 
 
For the past month I've been training a lot and got some new thoughts for my game. Then I've got some nice tightness to the right side of my ass and few days with flu symptoms (again!!!). Also, quite a lot of sunshine which is pretty rear (and super nice) for Finnish November.

It's not the good or bad draw, it's your attitude. 

#tournamenttime #letsgo

Wish me luck!