5. marraskuuta 2015

Oletko hyvän arvan toivossa? - Are you hoping for a good draw?

In English below

Olen ollut nyt reilun kuukauden verran kisapaussilla. Osittain tahallisella, osittain tahattomalla sellaisella. Nyt edessä on kuitenkin taas "kisaputki", kolme putkeen, viikon tauko ja taas kaksi päälle. 

Joskus juniorina olin hyvinkin epämiellyttävällä tavalla stressaantunut kisoista. Lähinnä siksi, että kyttäsin milloin arvonta tulee ja katsoin heti vastustajan. Seuraavat päivät pelasinkin sitten jo tulevaa peliä mielessäni, päivät ja yöt oikeastaan. Kaikki ajatukset liittyivät aina siihen, että "se (vastustaja) pelaa näin ja näin". 

Jossain vaiheessa tajusin, että ei sillä loppujen lopuksi ole väliä kuka sieltä vastaan tulee. Tajusin myös, että liian aikaisin jännittäminen ei tehnyt minulle hyvää, joten pakotin itseni olemaan katsomatta arvontaa kuin vasta pari päivää ennen kisaa. Useinmiten tämä onnistuikin, mutta joskus kaverit tulivat innoissaan selittämään, kuinka hyvä arpa minulla on tai kysyivät miten lähden pelaamaan jotain tiettyä vastustajaa vastaan. (Eivätkä myöskää ymmärtäneet tätä höynähtänyttä tapaani.)

Myöhemmin tämä käytäntö on jäänyt varsinkin kotimaan kisojen kohdalla päälle. Ei siksi, että jännittäisin liikaa, mutta yksinkertaisesti tuleva vastustaja on sivuseikka. Tästä seurauksena lähes unohdan katsoa arvonnat ajoissa...

Seuraavasta kisaputkesta löytyvät:
- ESB:n Tähtikisa, eli kotikisa!
- Norwegian International, BE International Series tason kisa
- Finnish International Championships, FIC, BE International Series

Ja joulukuussa vielä:
- Irish Open
- Italian International, BE Challenge 
- ensimmäinen liigapeli Ranskassa !
  
No onko sitten hyviä arpoja luvassa? 

Mikä on hyvä arpa? (yleisiä mielikuvia, ei välttämättä omia mielipiteitäni)
  • kaavion ainoa "huono pelaaja" - omalla kohdallani tämä ei todellakaan ole tae voitolle. (Sitä paitsi, ei ole olemassa"huonoja pelaajia")
  • sellainen vastustaja, joka ei ole sijoitettu
  • "semipaha" vastustaja, jota vastaan joutuu oikeasti pelata - minulle ehdottomasti toimivin, saan rytmin toisen hyvästä pelistä.
Entäs sitten huono arpa?
  • sijoitettu pelaaja heti ensimmäisellä kierroksella, parhaassa tapauksessa ykkössiidattu. Vaikka tästäkin voi olla montaa mieltä, sillä siidaukset ovat vain pisteitä. Ja eihän kukaan nyt lähde kumartamaan vastustajaa vain sen takia, että hän on pisteiden perusteella oletettu voittaja?! (Eihän? Ei ainakaan nykyinen minä.) Ja ainakin pääsee testaamaan pelitaitojaan!
  • huono arpa on sellainen tuttu vastustaja, jolle on ehtinyt hävitä jo monesti ennenkin. Toisaalta tässäkin tapauksessa voi päättää voittavansa tai pohtia mikä viimeksi meni vikaan ja päättää saada enemmän pisteitä kun edellisellä kerralla.
Mitäs sitten jos olet itse ykkössiidattu? Onko sinulle mahdollisuutta huonoon arpaan ollenkaan? Kaikki muuthan ovat rankingissa sinun alapuolellasi...
  
Klikkaamalla marraskuun kisalistasta kisan nimeä, voit itse käydä päättelemässä, onko arpani hyvä vai huono. FIC:in kohdalta löytyy tällä hetkellä vain M&Q -lista, arvonnan voit nähdä tääl Excel -versiona. 

Mennyt kuukausi on sisältänyt paljon hyvin onnistunutta treeniä, uusia ajatuksia, pari tiukkaa pakarajumia, pari pikku flunssaa (joiden syynkin olen todennäköisesti selvittänyt) ja yllättäen myös auringonpaistetta! 

Se ei ole se hyvä tai huono arpa, se on asenne. 

#tournamenttime #letsgo

Pitäkäähän peukkuja pystyssä!

___________________________

Only shortly in English this time

I have been keeping small break from tournaments. Partly on purpose, partly not. Now it's time to start small streak of tournaments, three in November, one week break and two in a row again. 

So next two month's are looking like this:

November
- ESB Tähtikisa, my Finnish club's (ESB) own tournament
- Norwegian International
- Finnish International Championships, FIC   

And December
- Irish Open
- Italian International
- first league match in France !

So do I have any good draws?

What is a good draw?
What is most important and matters most is your attitude. Roughly said, you can think that "bad player" is a good draw and first seeded player is bad one. (Note: except there is no such as "bad player".)
For me the "bad player" draw is not the best one. I underachieve easily but from my point of view I can play better against the first seeded player when the winning part doesn't seem so easy. 

By clicking the tournaments from November part, you can check whether my draw is good or bad for each tournament. For Finnish International there is only M&Q list, but you can check the draw from Excel here. 
 
For the past month I've been training a lot and got some new thoughts for my game. Then I've got some nice tightness to the right side of my ass and few days with flu symptoms (again!!!). Also, quite a lot of sunshine which is pretty rear (and super nice) for Finnish November.

It's not the good or bad draw, it's your attitude. 

#tournamenttime #letsgo

Wish me luck!