Hyvää maailmanlaajuista lihavuuspäivää! (Joka Hesarin mukaan on tänään, mutta Googlen mukaan huomenna) Ja Aleksis Kiven päivää myös...
Tänään haluaisin kirjoittaa.... ilosta.
Iloista.
Iloisista asioista.
Iloisista ihmisistä.
Sinusta.
Iloisista hetkistä.
Iloisista treeneistä.
Ensinnäkin, iloista on, että saan tehdä juuri sitä mitä haluan, pelata sulkapalloa. Tukiverkkoa löytyy kotoa ja lähipiiristä, seurasta ja vaikka mistä muualta. Tämä mahdollisuus ei toistu ja tiedostan sen. Hyvinkin iloista!
Vähän aikaa sitten, noin yhden viikon ajan, treenit olivat menneet aivan päin seiniä. Menin treeneihin, olin väsynyt jo valmiiksi, mutta meninpä silti. SUORITIN! Ja sama jatkui seuraavallakin viikolla. Treeneissä minulla ei ollut hauskaa. Menin treeneihin innoissani ja halusin sinne todellakin mennä, mutta en nauttinut. Treeni ei sujunut niin täydellisesti, kun olisin halunnut sen sujuvan. Eli ei sujunut siis ollenkaan.
Yhdessäkään treenissä en hymyillyt. Ei hymyilyttänyt. Sitten oli kisat, eikä sielläkään hymyilyttänyt. Yhtäkkiä (kesken kisan) tajusin, että minulla ei ole kentällä hauskaa. Itse pelaaminen on vain kilpailusuorituksen läpisuorittamista ja olen pettynyt, jos en pysty toteuttamaan edellisellä viikolla treenaamaani aihetta. Olen pettynyt vaikka voittaisin.
"Miksi et hymyile kentällä, kun pelaat?
Saathan tehdä juuri sitä mitä haluat."
- eräs toinen
Miksi en sitten hymyile? Urheilijan Taivas + Helvetti -kirjasta levisi yhdessä vaiheessa myös sulkapalloilija Ville Långin kommentti:
"En ole ikinä tykännyt treenaamisesta. Fitness-lehdissä lukee, että urheilusta tulee hyvä fiilis. Ei tuu. Ihan paska fiilis tulee. Selkä on kipee, jalat on kipeet, ei maistu ruoka."
En ole saanut kyseistä kirjaa vielä käsiini, mutta otteita ja arvosteluja olen kyllä lukenut senkin edestä.
Omalla kohdallani kommentti menisi suunnilleen näin:
"Rakastan treenaamista, sitä kun oikein tuntee miten kehitys humisee verisuonia pitkin lihaksiin. Sitä onnen tunnetta, kun oppii jotain uutta! Kisatilanteessa, kun tämä kaikki pitäisi näyttää, todistaa, menen lukkoon, en nauti, suoritan. Sen jälkeen kroppa on kipeä, häviö ottaa päähän. Voittokin ottaa päähän, koska minulla ei ole kivaa. Kisattava on, jos haluaa menestyä. Kisapäivänä ei ole nälkä, mutta syön silti koko ajan, koska muuten loppuu energia. Illalla olo on loppuun palanut, nuutunut."
Ehkä täysin päinvastoin kun Villen kommentti, mutta uskokaa pois, voin tuntea tuon saman Villen kokeman tunteen omasta näkökulmastani. Paskaa on.
Villen kommentti oli melko lailla juuri sitä, mitä huonona päivänä tuntee. Ja silti tekee, menee treeneihin (tai kisoihin) ja vähintäänkin suorittaa. Vaikka olo olisi karsea ja juminen niin ei treeniä välistä jätetä. Koska haluaa kehittyä. Ja pärjätä.
Ilo piti olla päivän sana... Sinä päivänä, tässä menneinä lähiviikkoina, kun tajusin että minulla ei ole hauskaa... Pelästyin.
Ja ihan muuten btw, en ole ainoa, jolla on ongelmia hymyillä kentällä.
Päätin, että hymyilen enemmän treeneissä. Otan tosissani, mutta en liian vakavasti. Huonoja treenejä tulee, niin se vain menee, mutta enemmän tulee niitä hyviä, ainakin jos muistaa hymyillä. Ehkä helpommin sanottu kun tehty, mutta yritän parhaani.
Tänään hymyilin ainakin:
aamuhesarille + aamukahville
kävelylenkille Nuuksiossa
ystäville
vapaapäivälle
auringonpaisteelle
punaisille, syksyn värjäämille, puunlehdille
<3
#syksy #iloaelämään #hymyiletänäänkin
Ja vielä vähän superia syksyisen kuuloista musaa teille!
Skylar Grey - Canonball feat X Ambassadors
 |
| These ones I should see every morning Framtiden börjar här - Future starts here |
In English!
Happy world wide fatness day! At least this is what I read from this morning's newspaper. (It might also be tomorrow, because google says so.) Today is also Finnish litterature day and the day of Aleksis Kivi who was (and is) a famous and important finnish writer.
Well, today I would like to write about happiness...
Happiness itself
Happy things
Happy trainings
Happy people
About you
Happy moments
First of all, I'm really happy that I can do what I want. Play badminton. I get support from home and friends, from my club and so many more other places. This possibility to play doesn't come again and I know it.
Around one week time, my trainings were really bad. I went to trainings, I was already tired, but still went there. I performed. I didn't enjoy training. And the same went on and on. I was really excited to go to the trainings but when it wasn't perfect, I wasn't satisfied.
I wasn't smiling in the trainings. I didn't feel so. Then I had a tournament but it wasn't fun either. Playing matches is only to pull it through. I'm not satisfied if I can't do the things that I've been training. I'm not satisfied even if I'm winning.
"Why you don't smile when you play?
You can do exactly what you want."
- somebody else
So why I don't smile? There is one book written in Finnish where you can find also one chapter about another badminton palyer, Ville Lång. He says something like this:
"I have never liked training. It's written in Fitness magazines that you get good feeling when you train. No you don't. It feels totally shit. Your back hurts, legs hurt and you are not hungry."
For my point of view this would go about like this:
"I love trainings, the feeling when the effect of training flows straight in to your veins. The feeling when you learn something new. In tournament situation when I should prove my skills, I get locked, I just flow on and pull it through. After matches my body hurts and loosing pisses me off. Even after winning I'm annoyed, because I didn't have fun. But you have to play tournaments to succeed. On tournament days I'm not hungry but I eat all the time that I don't run out of energy. In the evening I'm finished. No power left."
Might be totally opposite from Ville's comment but believe me, I know the feeling from my own point of view. Shit it is.
Ville's comment is quite excatly what you feel on a bad day. And still you do, you go to trainings even it feels bad and every single place hurts. You go because you want to develop and succeed.
Happiness was supposed to be the word of the day... The one day I realized that I don't have fun... I got scared.
And by the way, I'm not the only one who has problem to enjoy playing.
I desided to smile more in the trainings. I do with good quality but not too serious. Everybody have bad trainings but most offthem are still okay if you remember to smile. Maybe easier said than done but I will try my best.
Today I smiled at least about
morning paper and morning coffee
walk in the forest
friends
the day off
sunshine
beautiful coloured trees
<3
#autumn #joytoyourlife #smilealsotoday #toofastwritten
Some super autumn vibe music! Skylar Grey - Canonball feat. X Ambassadors
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti